Suomalaiset pelisuunnittelijat ovat lyöneet läpi maailmalla ajat sitten, viimeistään PC:lle tehdyn Max Payne -toimintapelin myötä. Varjoon ovat aavistuksen verran kuitenkin jääneet ne suomalaiset pelialan tekijät, joiden käsialaa on pelimusiikki. Tässä on muutama nimiä, jotka saattavat olla suurelle yleisölle tuntemattomia, mutta joiden työtä moni on kuullut.

musician

Genren kiinnostavimmat nimet

Ari Pulkkinen on mies, jonka säveltämää pelimusiikkia on ehkäpä kuullut useampi ihminen kuin Sibeliuksen sävelmiä. Hän on nimittäin tehnyt musiikkia muun muassa Angry Birdsiin, jonka korvamatomaisen tunnusmusiikin takana hän on.

Vuonna 1982 Helsingissä syntynyt säveltäjä teki ensimmäiset musiikkinsa jo vuonna 1999 suomalaiseen freeware-peliin ”Starfight VI”. Myös vuonna 2011 vuoden pelinkehittäjänä palkittu Pulkkinen on tehnyt musiikkia myös moniin kolikkopeleihin, joiden äänimaisemaa netin monet casinot esittävät. Esimerkiksi Casino Island on yksi tällainen kolikkopeli, jonka takana löytyy suomalaista sävellystä.

Jori Olkkonen on nimenä tuttu monille, jotka ovat harrastaneet 80-luvulla tietokonepelejä esimerkiksi Commodore 64 -koneella. Kotimaisen demoscenen alalla ja sen musiikkipiireissä Olkkosen nimi tunnettiin laajalti. Hän oli ensimmäisiä suomalaisia elektronisen pelimusiikin tekijöitä, jotka saivat tuotoksensa kansainväliseen kaupalliseen tietokonepeliin. Olkkonen ei ole enää aktiivinen pelimusiikin saralla, vaikkakin hän työskentelee nykyään IT-alalla.

1990-luvun yksi legendaarisimmista ja varmasti menestyksekkäimmistä PC-peleistä oli Remedy Entertainmentin tekemä Death Rally, joka jatkaa edelleen elämäänsä esimerkiksi iOS- ja Android-laitteissa. Vauhdikkaan autopelin musiikeista vastasi vuonna 1979 syntynyt Jonne Valtonen, joka on edelleen piireissä mukana.

Valtosenkin juuret ovat demoscenen parista. Death Rallyn ohella hänen tunnetuimpiin pelimusiikkeihinsa kuuluvat point and click -periaatteella toteutetun Alien Incidentin -seikkailupelin musiikit, ja vuonna 2003 julkaistun Insaniquariumin melodia.

Kotimaisten alan vaikuttajien palkintogaala

Game Music Awards on vuosittain Oulussa järjestettävä pelimusiikin parhaat tekijät palkitseva gaala, jota sponsoroivat esimerkiksi Rovion ja Supercellin kaltaiset alan jättinimet.

Vuonna 2016 kilpailun tuomariston jäseniin kuuluivat muun muassa Suomen kuuluisimpiin basisteihin lukeutuva Lauri Porra sekä aiemmin mainittu Jonne Valtonen. Pelimusiikkia ja ylipäätään PC- ja konsolipelejä on perinteisesti pidetty hyvin miehisenä kenttänä, mutta vuoden 2016 palkinnon parhaasta pelimusiikista pokkasi Salla Hakkola.