Eric Patrick Clapton syntyi vuoden 1945 maaliskuussa Surreyn Englannissa. Kyseessä on yksi 1900-luvun ja mahdollisesti koko rock-historian merkittävimmistä kitaristeista ja laulajista.

Eric syntyi rikkonaiseen perheeseen, ja joutui lopulta isovanhempiensa hoitoon. Claptonin isä muutti toisen maailmansodan jälkeen Kanadaan vanhan vaimonsa luokse, kun taas häväisty äiti muutti Saksaan toisen kanadalaissotilaan perässä. Clapton luuli äitinsä olleen siskonsa 9-vuotiaaksi asti.

Liiallisen kitarakikkailun seurauksena koulusta erotettu Clapton alkoi tavallisen työelämänsä ohella soittamaan kitaraa paljon myös vapaa-aikanaan. Lopulta hän päätyi The Yardbirds -nimiseen yhtyeeseen, jossa hän myös ansaitsi lempinimensä Slowhand, joka on säilynyt Claptonin mukana tähän päivään saakka.

Puolentoista vuoden yhteissoitannon jälkeen Clapton päätti erota The Yardbirdsistä ja liittyä Bluesbreakersiin, jonka kokoonpano koostui sellaisista legendoista kuin Jeff Beck ja Jimmy Page. Kuitenkin vasta tämän yhtyeen jätettyään Clapton iski kultasuoneen perustettuaan Cream-yhtyeen basisti Jack Brucen ja rumpali Ginger Bakerin kanssa. Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluu mm. Sunshine of Your Love. Yhtye kuitenkin hajosi erimielisyyksien ja huumeidenkäytön seurauksena.

Clapton liikkui yhtyeestä toiseen, ja seuraava vaihe uralla oli Blind Faithiin liittyminen, jonka jälkeen hän muodosti jälleen kerran legendaariseen asemaan nousseen Derek and the Dominoesin. Yhtyeen suosituimpiin hitteihin kuuluu ainakin kaikkien tuntema ikivihreä Layla. Tämän yhtyeen hajoamisen jälkeen Clapton on menestynyt soolouralla, ja hänen oman tuotantonsa tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Tears in Heaven sekä In My Fathers Eyes.